Uusimmat Uutiset

Katso Lisää

Finlandia-ehdokas ja lukija-Finlandian voittanut romaani Väylä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet joutuivat lähtemään kodeistaan evakkoon. Ylitorniolaislähtöisen Rosa Liksomin Väylä-teos saa kantaesityksensä Kemin Teatterissa ensi syksynä. Romaani kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa.Keskiössä on kotitilansa karjaa kuljettava tyttö, jonka perheen sota on hajottanut. Rosa Liksomin romaaniin perustuva esitys kuvaa, miltä maailman mullistus näyttää pienimpien silmin. Vuoden mittainen tarina kertoo siitä, miltä tuntuu jättää kotinsa ja palata takaisin.Liksomin teos oli Finlandia-ehdokas vuonna 2021 ja voitti lukija-Finlandian.Näytelmässä nähdään vierailijana Kemin kaupunginteatterista eläköitynyt ja siellä työnsä 40 vuotta sitten aloittanut Sirpa Filppa, joka tekee paluun Kemissä teatterin…

Euroviisujen ennakkobileissä esiintyminen voi muuttaa asetelmia merkittävästi. Niin kävi myös tänä vuonna, kirjoittaa Ylen viisutoimittaja Ville Vedenpää.Ville VedenpäämusiikkitoimittajaNo rules! Windows95man eli Teemu Keisteri ja Henri Piispanen ovat viime viikkoina huudattaneet viisufaneja Euroviisujen ennakkobileissä.Niitä järjestetään joka vuosi viisukevään hiljaisempana hetkenä, kun kisakappaleet on julkaistu, mutta itse kisaan on vielä aikaa. Tänä vuonna pre partyt pidettiin Madridissa, Barcelonassa, Lontoossa, Amsterdamissa ja Tukholmassa.Ennakkobileet eivät ole osa virallisia Euroviisuja vaan paikallisten viisuaktiivien järjestämiä. Niihin osallistuminen ei siis ole viisuedustajille pakollista, mutta ne ovat hyvä keino tuoda musiikkiaan esille ja testata suosiotaan.Vaikka pre partyihin osallistuvat vain innokkaimmat viisufanit, tallenteet esityksistä leviävät somekanavien kautta suuremmalle yleisölle.…

Talouden tasapainottaminen voi merkitä noin 20 henkilön vähennystä. Lahdessa sijaitseva Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara käynnistää yhteistoimintaneuvottelut, joilla tähdätään talouden tasapainottamiseen. Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä ja kaikkia toimintoja. Arassa työskentelee 76 asiantuntijaa, joista 66 on vakituisia.Aran tiedotteen mukaan tasapainotettavaa on noin puolitoista miljoonaa euroa. Sopeuttamisen arvioidaan merkitsevän enintään 18 henkilön vähennystarvetta. Mahdolliset henkilöstöön kohdistuvat toimet toteutettaisiin kuluvan vuoden aikana.Aran toimintamääräraha talousarviossa tälle vuodelle on 7,4 miljoonaa euroa. Menot ovat kuitenkin suuremmat.Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus on virasto, joka vastaa valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta.

Tulvavedet ovat nousseet poikkeuksellisesti eri puolilla maata. Jyväskylässä raju virtaus syö ratapengertä, ja raiteet ylittävä kevyen liikenteen väylä on suljettu.Runsaat lumien sulamisvedet ovat aiheuttavat vahinkoja ja poikkeuserjestelyjä myös Keski-Suomessa.Esimerkiksi Jyväskylässä Rantakujan kävely- ja pyöräväylä on toistaiseksi suljettu ratapenkan sortumavaaran vuoksi, kertoo kaupunki tiedotteessaan. Paikalla on käytössä kiertotie.Väylä ylittää Jyväskylän ja Haapamäen välisen junaradan.Väylällä on runsaasti vettä, joka on syövyttänyt väylää ja aiheuttanut ratapenkan sortumavaaran.Länsi-Suomen radan kunnossapidon vastaava Santeri Heinonkoski Väylävirastosta sanoo, että radan tilannetta kyseisellä kohdalla on seurattu viikonlopun aikana, eikä nopeusrajoituksia tällä hetkellä tarvita.Keskisuomalainen kertoo, että runsaat vesimäärät ovat aiheuttaneet tuhoa myös Muuramessa. Saukkolan kylän Riskoperällä sijaitseva silta on…

MLL:n asiantuntija antaa seitsemän vinkkiä, miten helpottaa lasten ja nuorten oloa jatkuvien kriisiuutisten keskellä.Tasavallan presidentti Alexander Stubb lähetti tämän aamuisen tiedotustilaisuutensa lopuksi terveisiä suomalaisille perheille.– Ruutuihimme tulee hyvinkin sotaisaa uutisointia maailmantilanteesta johtuen. — Toivon, että jos lapset pelkäävät ja esittävät vanhemmille kysymyksiä, niin voidaan näitä vaikeita asioita kotona käsitellä.Stubbin mukaan viestin lapsille pitää olla selkeä.– Meillä ei ole minkäänlaista hätää, ja me suomalaiset teemme kaikkemme sen eteen, että tämäntyyppiset konfliktit ratkaistaan myös muualla maailmassa.Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien palvelujen päällikkö Tatjana Pajamäki sanoo, että presidentti Stubbin viesti on tärkeä. Hänestä on hyvä, että lapset ja nuoret huomioidaan tilanteessa, jossa on jo pitkän…

Pääministeri Petteri Orpo vierailee von Der Leyenin kanssa Lappeenrannassa.16:29•Päivitetty 16:52EU-komission puheenjohtaja Ursula von Der Leyen vierailee Suomen itärajalla perjantaina yhdessä pääministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa.Orpon EU-asioista vastaavan erityisavustajan Tuomas Tikkasen mukaan Lappeenrannassa keskustellaan muun muassa itärajan tilanteesta sekä uudistuksista rajalainsäädäntöön.– Tutustutaan Itä-Suomen tilanteeseen, rajaan ja rajaturvallisuuteen. Tuodaan komission ja EU:n huomio tälle asialle. Tämä on ollut vahvasti hallituksen agendalla ja siksi pääministeri halusi kutsua von Der Leyenin juuri tänne.Kopra: Nykyinen aluetuki ei auta itärajan alueitaKansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) toivoo, että keskustelut käsittelisivät yhteistä taakanjakoa EU:n ulkorajojen valvonnasta. EU:n ulkorajavaltiot suojaavat myös muita jäsenmaita maahantulon kaltaisilta turvallisuusuhilta, Kopra huomauttaa.–…

Sisä-Suomen poliisin tiedossa on parikymmentä murtoa. Niistä valtaosa on tehty Kanta-Hämeessä alkuvuoden aikana. Mies kiistää syyllisyytensä.Poliisi epäilee asunnotonta miestä laajasta mökkimurtojen sarjasta. Poliisin tiedossa on parikymmentä murtoa. Niistä 12 on tehty Kanta-Hämeessä alkuvuoden aikana, muun muassa Hattulassa, Janakkalassa ja Hämeenlinnassa.Lisäksi hänen kutsumattomia vierailujaan epäillään tapahtuneen myös Padasjoella, Mikkelissä, Pieksämäellä, Tampereella, Lempäälässä, Jämsässä ja Jyväskylässä.Mies jäi verekseltään kiinni Ruovedellä noin viikko sitten. Poliisin mukaan hän oli päässyt mökkiin irrottamalla ikkunaruudun.Asunnottoman miehen epäillään yöpyneen mökeissä ja siirtyneen yleensä yhden yön jälkeen uuteen mökkiin. Yleensä mökissä on lämmitetty takka, saunottu ja syöty kaapeista löytyviä ruokia.Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisista kertoo, että tämäntyyppisiä…

Vantaan nuorisopalveluiden johtajan mukaan pelkkä keskusteluapu ei tavoita rikoksiin ajautumassa olevia tai jo ajautuneita nuoria.Tatuoitu nuorimies nousee kehään nyrkkeilyhanskat käsissään. Hän on hiljattain vapautunut vankilasta ja haluaa irtautua rikollisesta elämästä ja päihteistä.– Haluan olla normiduunari. Haluan takaisin yhteiskunnan jäseneksi, ”Benkku” sanoo.Yle ei kerro ”Benkun” oikeaa nimeä hänen turvallisuutensa takia.Uuden suunnan löytämisessä ”Benkkua” auttaa nyrkkeily sosiaalialan järjestön Helsinki Mission uudenlaisella salilla. Gettogymiksi nimetty sali on toiminut parin kuukauden ajan Kauppakeskus Isomyyrissä Vantaan Myyrmäessä. Se tarjoaa nuorille vaihtoehdon väkivallalle ja jengielämälle.– On ihan uskomatonta, että on tällaisia paikkoja, jossa otetaan ihminen ennakkoluulottomasti vastaan. Tämä paikka on minulle oikeastaan ainoa linkki yhteiskuntaan, mitä…

Perhesurman yrityksestä epäilty keski-ikäinen nainen vangittiin viime viikon lopulla.Vantaan Keimolassa tapahtuneista murhaepäilyistä on nostettava syytteet 19. elokuuta 2024 mennessä. Syyte käsitellään aikanaan Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.Vuonna 1976 syntynyt nainen vangittiin viime viikon lopulla Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä kahdesta murhan yrityksestä Vantaan Keimolassa. Vangitsemisvaatimuksen teki tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jan Aarnisalo keskusrikospoliisista.Poliisilla oli Vantaan Keimolassa viime viikon tiistaina henkeen ja terveyteen liittyvä tehtävä, jonka yhteydessä kolme ihmistä loukkaantui vakavasti. Poliisin mukaan paikalla ei ollut kolmen henkilön lisäksi muita ihmisiä.Poliisi löysi kerrostaloasunnosta keski-ikäisen naisen sekä häntä vanhemman miehen ja naisen. Poliisin mukaan kolmikko on ”samaa perhettä”, mutta ei ole kommentoinut heidän sukulaissuhteitaan tarkemmin.Aiemmin tapauksen tutkinnanjohtaja…

Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkisellä on huoli siitä, että valtionjohdon puheet itärajan merkityksestä eivät konkretisoidu rahoituksena.Hallitus kokoontui tiistaina kehysriiheen, jossa se päätti kolmen miljardin euron leikkauksista.– Toivotaan, että siellä (kehysriihessä) on ollut ymmärrystä meidän tarpeisiin, esimerkiksi alemman tieverkon suhteen, Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen sanoo.Mäkisellä on huoli siitä, että valtionjohdon puheet itäisen Suomen merkityksestä eivät konkretisoidu rahoituksena.Etelä-Savossa on paljon vapaa-ajan asukkaita, joille varsinkin alemman tieverkon kunnolla on merkitystä. Myös sote-palveluiden toimivuus on tärkeää sekä vapaa-ajan asukkaille että vakituisille eteläsavolaisille.– Vakituiset ja vapaa-ajan asukkaat täydentävät maantieteellisesti toisiaan, Mäkinen sanoo.Laajakaistaverkko kattaa tällä hetkellä noin puolet maakunnasta. Esimerkiksi digitaaliset sotepalvelut, etätyö ja monipaikkaisuus vaativat toimivia…